maanantai 18. syyskuuta 2017

Karhunkierros vaeltaen 8.-11.9.2017, Part 2


Toiselle päivällä olin suunnitellut retken pisimmän matkan, reilut 24 kilometriä. Maasto pysyi pääosin helppokulkuisena, eikä vettäkään satanut kuin silloin tällöin. Matkalla oli paljon hienoja kohtia, joita olisi voinut jäädä ihailemaan, mutta olin lähtenyt aamulla matkaan vasta hiukan ennen kymmentä, ja halusin ehdottomasti ehtiä seuraavalle yöpaikalla, Jussinkämpälle, ennen pimeän tuloa. Tyydyin siis tekemään pikapysähdyksiä ja räpsimään paljon kuvia. Pysähdysten aikana oli hyvä myös viruttaa vartta vähän suoremmaksi. Varsinkin rintaranka tuntui painuvat kasaan rinkan painon alla. Note to self: lisää lihaskuntoa ylävartaloon.

En olis halunnukkaan
Oulangan luontokeskukselle oli ensimmäiseltä yöpaikaltani matkaa 9 km, ja ajattelinkin pitää siinä pitemmän tauon. Luontokeskuksella on tarjolla keittolounasta sekä muuta pientä suolaista ja makeaa. Kahvin kiilto silmissä lähestyin luontokeskusta, kunnes tajusin, että eihän minulla ole tarpeeksi rahaa mukana. Olin jättänyt rahapussin autoon ja ottanut mukaan vain 15e, juuri tätä kahvihetkeä varten. Muistin nyt kuintekin, että täytyyhän se bussi Rukalta Hautajärvelle (muistaakseni 14,50e) maksaa, joten hyvästi nyt luksukselta tuntunut Juhla Mokka, hyvästi hillomunkki, ja hyvästi höyryävä lohisoppa.

Oulangan luontokeskus, paljon takana, enemmän vielä edessä.
Pysähdyin luontokeskukselle täyttämään vesipullot ja hetkeksi istahtamaan. Nälkä alkoi kuitenkin jo kurnimaa, joten lähdin pian jatkamaan matkaa. Aivan luontokeskuksen lähellä sijaitsee yksi Karhunkierroksen hienoimmista koskista, Kiutaköngäs. Kosken pauhu alkoi kuulua jo kaukaa ja lähelle saapuessa se täytti koko pään. Valtavat vesimassa vyöryivät eteenpäin ja nostattivat ilmaan vesihuurun tauonneen sateen tilalle. Tähän oli pakko pysähtyä vähän pitemmäksi aikaa, pistää kamera taskuun, ja ihan vaan ihmetellä. Mitä kaikkea ovat nuo punertavat kallionseinämät kosken toisella puolella ehtineet näkemään. Mikä valtava voima kosken kuohuissa jyllää. Välillä sitä vaan tuntee itsensä niin pieneksi ja mitättömäksi luonnon näyttäessä voimiaan.


Valmiskahvia ja purkkinuudeleita
Nälkä alkoi taas muistuttelemaan itsestään, joten irottauduin kosken lumoista ja jatkoin matkaa. Kävelin Kiutakönkäältä vielä nelisen kilometriä eteenpäin, kunnes vastaan tuli sopivan hiljainen nuotiopaikka. Tein tulet, keittelin vedet ja söin lounaaksi herkullista purkkinuudelia ja join jälkiruuaksi makoisaa valmiskahvia. Siinä, missä evääni mahdollisesti jäivät jälkeen Luontokeskuksen antimista, niin ympäristö voitti mennen tullen. Miten luonnolliselta nuotion äärellä istuminen tuntuikaan ja oli helppo olla yksin. En yhtään kaivannut sisälle tai ihmishälinään ja lautasten kilinään. Muutamia retkeilijöitä meni silloin tällöin ohi ja vaihdoin heidän kanssaan muutamia sanasia. Huomasin kuitenkin, etten ollut juttutuulella. Olin päässyt aika syvälle tämän retken sielunmaisemaan, ja siellä halusin nyt pysyä.

Jaksaa jaksaa
Matka jatkui taas hyvillä mielin ja tuoreen tuntuisilla jaloilla. Reitti kulki pitkän pätkän ylhäällä harjun päällä, kun taas reittiä mukaileva Oulankajoki alhaalla laaksossa. Tämä kohta on jäänyt mieleen sekä aikaisemmalta vaellukselta, että kevään NUTS Karhunkierros juoksultakin. Aivan mahtava maisema!

Ohitin Ansakämpän, jossa olimme kaksi vuotta sitten yöpyneet, ja josta silloiset matkaseuralaiseni joutuivat kääntymään takaisin Luontokeskukselle Seppo-koiran verillehankautuneiden kainaloiden takia. Muistan elävästi sen tunteen, kun lähdin silloin kolmantena aamuna yksin matkaan. Jännitti niin vietävästi, mutta silti olin intoa täynnä. Pärjäänkö minä? Jaksanko minä? Saanko keitettyä itselleni ruokaa? Tuleeko karhu vastaan? Ihan varmasti pärjään! Suomalaisella sisulla ja Pohjois-Karjalaisella peräänantamattomuudella! No, pärjäsinhän minä, kunnes polvi petti. Nyt yritin hakea tuosta tunteesta voimaa. Jalat ja rinkka alkoivat nimittäin painamaan. Takana oli jo 17 kilometriä ja huonosti nukuttu yö.

Puoliväli, enää muutama kilometri Jussinkämpälle!

Vihdoin perillä
Puoli seitsemän aikoihin illalla saavuin vihdoin väsyneenä, märkänä ja nälkäisenä Jussinkämpälle. Olin matkalla lähettänyt universumille viestejä, että säästäisi minulle edes yhden nukkumapaikan kämpästä, ja kyllä, universumi kuunteli! 20 hengen tuvassa oli juuri minun ja tavaroideni mentävä kolo, johon kellahdin rinkkani kanssa. Oli ihana olla lämpimässä ja hetki vain pötköttää. Pian piti kuitenkin alkaa taas toimimaan, jotta saisi syötyä ja sitten nukkumaan. Muut retkeilijät keittelivät ruokiaan kämpän katoksen alla trangioilla ja kaasukeittimillä, mutta minä halusin jatkaa nuotiolinjalla niin kauan kuin mahdollista. Ulkona satoi, joten suuntasin eväideni kanssa pihalla olleeseen kotaan. Onnistuneesti pilkoin taas puut ja sytytin nuotion. Pikkuhiljaa kota alkoi lämpiämään ja vesi kattilassa poreilemaan. Jotain maagista nuotioon tuijottamisessa on. Liekkien tanssi ja puiden rätinä, sitä olisi voinut tuijottaa vaikka koko yön. Silmät alkoivat kuitenkin jo painamaan, joten suuntasin takaisin kämpälle ja suoraan makuupussin sisään. Oli ihana kääriytyä pehmeän ja lämpöisen makuupussin sisään, painaa silmät kiinni ja antaa unen tulla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti